Erikoinen sekoitus Shakespearen rakkausfarsseja ja vonnegutimaista kielenkäyttöä, mutten siltikään päässyt tähän täysin sisään. Márquez luottaa kykyynsä kertoa huvittavasti lemmensokeista ihmisistä, joille rakkaus kirjoitetaan aina isolla R:llä ja jonka seurauksena on koleratartuntaan rinnastettavia oireita, sai rakkaus sitten vastakaikua tai ei. Hulluja nuo rakastuneet...
Samaa kyytiä luin toisen tarinan, rakkaudesta Jumalaan tällä kertaa. Siinä sitten mietin kovasti miten tylsästi sitä voikaan kirja alkaa ja kaksi sivua myöhemmin hekottelen, kun tajuan miehen äänen siinä tietysti puhuneen, töksähteleviä yhden predikaatin lauseita, joista lähes jokainen alkaa pronominilla. Mutta kun naisen ääni pääsee valloilleen, sitä jaksaa kuunnella ennustettuun maailman loppuunkin saakka ja kirja on luettu päivässä.
"Minulla on pitkään ollut keho jolle tapahtuu, ei keho joka tekee. Olen kauan selvinnyt kehostani yrittämällä unohtaa, olemalla välittämättä."
(Saattaa siinä hieman ratkaista sekin, että kerrankin sijoitetaan tarina rehentelemättömästi muualle kuin Helsinkiin. Että Oulustakin voi kertoa!)
0 Kommentit