Synkeä yksinpuhelu

(Minä ostin uuden Moleskine-päiväkirjan kuukausi sitten. Se on A5-kokoa ja siinä on suhteellisen paksu, kellertävä paperi, johon jää valkoiset läikät pyyhekumin käytöstä. Siinä on 51 sivua (102, jos lasketaan paperin molemmat puolet) joista olen käyttänyt jo yli puolet. Aiemman päiväkirjan täyttämiseen meni melkein tismalleen kolme vuotta.
Ehkä minulla on enemmän asiaa kuin kolme vuotta sitten tai sitten paperi vain on niin paksua, että maksoin turhaan 14 puntaa 50 sivusta paperia, kun olisin voinut saada ohuemmat sivut ja enemmän tilaa samaan hintaan.
Eikä minulla edes ole mikään mahdottoman suuri käsiala.
Toisaalta kannan tätä kirjaa mukanani joka paikkaan, toisin kuin aiempaa joka oli mukana vain kotona, yökyläilyissä tai lomilla. Kirjoitan siihen luennoillakin, aina kun jotain tulee mieleen, hyvin usein marmatusta migreenistä, joka jälleen ottaa vahvasti valtaa otsastani ja tekee päivistä sietämättömiä.
Tällä menolla minun on ostettava uusi kirja kuukauden päästä.)

Migreenin lisäksi päässäni vallanpidosta kamppailevat ajatukset ihmisistä, jotka kiipeilevät jo uniinikin riehumaan, jotkut jopa kuolemaan. Toisella sijalla on matkustaminen, josta haaveiluun käytän päivästäni aina vähintään kymmenesosan. (Kuinka säälittävää on, että olen käynyt Pariisissa kahdesti, ja minulla on sieltä vain kolme kuvaa!) Kolmanneksi tulee opiskelu. Filosofia ketuttaa, sillä se muistuttaa liikaa matematiikkaa, jonka kanssa tappelemiseen käytin jo ihan tarpeeksi aikaa mannavuosina. Sitä en jaksaisi enää. Odotan innolla ensi vuotta, kun saan jättää hellät hyvästit koko viisastelulle ja keskittyä vain kieliin.

Mutta en pysty mihinkään, jos migreeni ottaa minusta tukea joka ikinen päivä ja pistää omat ongelmansa minuun kasvamaan korkoa. On niin mahdottoman väärin että yhden osa on kärsiä koko ajan, olisi edes välillä vaikka käsi kipeänä. Kaikki eivät tunnu tajuavan sitä ahdistusta, ettei silloin pysty kunnolla edes ajattelemaan. Ainoa mikä auttaa, on uni, eikä edes se nykyään aina. Silmälasien poisottaminen helpottaa joskus, mutta silloin en näe lukea tai kirjoittaa, eikä kouluhommia voi kaksinkertaisesti sokeana tehdä. Kolminkertaisesti, jos vielä sammutan valot, sillä liika kirkkauskin murjoo.

Muutamaa muutakin asiaa olen kai ajatellut, en muista enää. Menneitä ja Lauraa nyt pääasiassa, Oulua ja äitiä ja isää ja Nappea ja mahdollista uutta kissaa (jota etsitään jo oikein urakalla ja jonka haluan nimetä kaimaksi yhdelle maailman insipiroivimmista ihmisistä). Huomatkaa tämän nerokkuus: jokainen kappale alkaa M:llä ja minulla on siihen hieno sitaattikin loppuun, koska kaikki suuret kirjailijat ja runoilijat lukevat muita suuria runoilijoita ja kirjailijoita niin että sekä tiedostamatta että aivan tietoisesti kopioivat muita hyvinkin sallitusti tai sitten käyttävät lainausmerkkejä tai pistävät sanoja jonkun hahmonsa suuhun. Siksi päiväkirjan kirjoittaminen on niin upeaa; kukaan ei keskeytä lempikirjailijoilta lainattuja ylipitkiä sitaatteja, joilla on oikeastaan merkitystä vain siteeraajalle itselleen.

"Olipa kerran Varjoton Papinrouva joka oli saanut nimensä ja kohtalonsa siitä, kun ei halunnut synnyttää ollenkaan.
Ja olipa kerran Sieluton Ämmä joka oli saanut nimensä ja kohtalonsa siitä kun hukutti kaikki 12 poikaansa nyytissä, kun ei halunnut synnyttää poikia, tyttöjä vain."