Hautajaissaatto

Silloin tällöin pyrin kääntämään harjoituksen vuoksi jonkin rakastamani runon. Joskus mietin pitkään mittaa ja sen merkitystä, joskus en välitä ollenkaan.

Pysäyttäkää kellot, tulkoon hiljaisuus.

Antakaa koiralle herkkuja, tukkikaa sen suu.

Sulkekaa pianot ja kumussa hiljaisen rummun

tuokaa sisään arkku, antakaa tulla surun.

Kaikukoot taivaat lentokoneiden pauhussa,

maalatkoon ne viestin: Maatkoon hän rauhassa.

Kietokaa valkeat kyyhkynkaulat kreppiin

ja poliiseille antakaa mustaa surun hetkiin.

Hän oli minulle pohjoinen, etelä, länsi ja itä,

viikon palkka ja sunnuntailisä,

päiväni, yöni, ääneni silloin kun omani häilyy.

Luulin rakkauden kestävän aina; näin sekin päättyy.

Sammuttakaa tähdet, niillä ei ole virkaa,

ja valoton päivä seuratkoon kuutonta iltaa.

Kuivatkaa meri ja kaatakaa metsä pyhä,

Tähän päättyi kaikki kaunis ja kaikki hyvä.

Stop all the clocks, cut off the telephone,

Prevent the dog from barking with a juicy bone,

Silence the pianos and with muffled drum

Bring out the coffin, let the mourners come. 

Let aeroplanes circle moaning overhead

Scribbling on the sky the message He Is Dead,

Put crepe bows round the white necks of the public doves,

Let the traffic policemen wear black cotton gloves. 

He was my North, my South, my East and West,

My working week and my Sunday rest,

My noon, my midnight, my talk, my song;

I thought that love would last for ever: I was wrong.

The stars are not wanted now: put out every one;

Pack up the moon and dismantle the sun;

Pour away the ocean and sweep up the wood.

For nothing now can ever come to any good.

W. H. Auden Funeral Blues, 1938