Kenkälaatikkokirjoituksia

Ei maailmassa ole sen suurempaa tragediaa kuin kuolema. Ja siitäkin olen selvinnyt, ainakin yhdestä pahimmasta. Oma elämäni on hyvin tragikoomista, ei vain toista ja siltikin enemmän hauskaa kuin kamalaa.
Kun olen onneton, olen sitä sitten kunnolla.
Kun olen onnellinen, olen sitä vielä enemmän.
Ja se kumoaa mielestäni aika hyvin sen lyhyen hetken pahan mitä kuitenkin kaikki kokevat.

Asioita tulee liian paljon liian lyhyen ajan sisällä, ja se ahdistaa. Myöhemmin on taas niitä ihania rauhallisuuden aaltoja, kun ei ole kiire mihinkään. (Yleisesti ottaen kiire on mukavaa, kunhan ei ole päänsärkyä. Tiedostaa paremmin saavansa aikaan, kun jokin suuri taakka putoaa pois.)

Lyhyesti: mitään tragediaa ei ole. Olen sekava ja harhainen silloin kun en tiedä mitä tulee tapahtumaan ja joudun vain odottamaan. Mahdotontahan minun on ennustaa miten käy jonkin tentin, erään matkan tai nimeämättömän parisuhteen kohdalla. Helpottavaa löytää kaikesta mukavia puolia, vaikka se ilo sitten kestäisikin vain muutaman minuutin.