Kenkälaatikkokirjoituksia

Hämmentäviä nämä ruoat, jotka ovat uudelleenlämmitettyinä parempia kuin tuoreeltaan. Yleensä asia on juuri niinpäin, että kun saa höyryävän ruokalautasellisen eteensä, on se jo hetken kuluttua melko kaukana siitä mitä se oli eikä sitä saa enää takaisin. Lihansyöntiajoistani muistan äidin erikoisuuden, cog au vin (=kukkoa viinissä), joka oli tuoreeltaan parempaa kuin mikään koskaan maistamani, mutta uudelleenlämmitettynä kuravelliä, siis sietämättömän pahaa.

Minun uudelleenlämmitettävien herkkujeni listaan kuuluu jauhelihakeitto, nykyään soijarouhe- tai Quorn mince -keitto, jota tein tiistaina ison kattilallisen ja josta Elisan kehuista huolimatta tuntui puuttuvan sama herkullisuus kuin viime kerralla. Tänään mikrolämmitin eväsrasiallisen samaa soppaa ja ahmin sen viimeiseen pisaraan, voisin syödä vielä toisenkin samanmoisen. Vaihdan kuitenkin ostamaani pussilliseen lakritsaa, sillä niitä on helpompi syödä Shakespearea lukiessa. Teksti on niin pientä, että jos yrittäisin lusikoida keittoa suuhuni samalla kun yritän tulkata mitä Benedict haastaa Beatricelle, olisi Shakespearen kootut lopetettuani aika märkä.

Kirjallisuudesta puheenollen, juttelin tänään tutorilleni esseestäni, eikä C enää masenna. Tutor kehui englantiani ylenpalttisesti ja kehotti vain ajattelemaan yksinkertaisemmin sekä tarkistamaan josko pääsisin akateemisen kirjoittamisen kurssille joulun jälkeen, jotta oppisin sellaisen esseen rakenteen, jota he täällä Britanniassa käyttävät.

Joulun jälkeen kirjallisuustunneille aletaan lukea muun muassa Coleridgen ja Donnen runoja (!), Shakespearen Hamlet, Brontën Kotiopettajattaren romaani sekä Woolfin Orlando (hää hää, luin jo!).