Kenkälaatikkokirjoituksia

Eilen koin henkilökohtaisella tasolla uskomattoman sääilmiön: kävellessäni University Gardensia koko aamun jatkunut sade muuttui äkkiä lumeksi. Ei mitään taukoa sateessa, äkkiä vain alkoi sataa räntää, joka hetkessä kävi läpi rakeet, normaalin lumen ja taas rännän ja yltyi vielä yltymistään niin että pipoton pääni oli hetkessä aivan jäässä. Naureskelin vain mielipuolisesti itsekseni onnesta ja yritin muistella mikä rae oli englanniksi, jotta voisin kertoa Khurramille mitä taivaalta sataa.

Tänään lähden takaisin Suomeen. Heräsin jo seitsemältä, että ehtisin varmasti (olen aina tällaisten suhteen todella paranoidinen; koskaan ei voi olla liian ajoissa) ja Elisalta saamieni tekstiviestien vielä entisestään hätäännyttämänä aloin pakata kaikkea ehdottomasti tarvitsemaani käsimatkatavaroihin. Lentojen myöhässäolo tai peruuntuminen ketuttaisi sekin, mutta jos vielä matkalaukkuni ja kaikki joululahjat katoaisivat.



Kolmessa ja puolessa kuukaudessa on ehtinyt oppimaan hyvin muutamia tapoja, sen lisäksi että osaa jo melko automaattisesti katsoa oikeaan suuntaan kadulla. Suomessa näemme jäänkö auton alle.

- Ihmiset ovat täällä kahta ääripäätä: Joko he jäävät pitämään ovea auki ihmiselle, joka tulee sadan metrin päässä tai pyytelevät kauheasti anteeksi asioita, jotka eivät ole edes kenenkään syy, kaikista vähiten heidän itsensä. Tai sitten he kadulla vastaantullessaan eivät ehdottomasti voi väistää, vaan jyräävät suoraan alleen (varsinkin jos kulkevat kaveriporukassa ja vastaantulijalla on valtavat kassit; heillä tila on ehdottomasti paljon tärkeämpää) ja kaupan ahtailla käytävilläkin pujotellessa he vain seistä nököttävät paikoillaan, vetävät ehkä hiukan vatsaa sisään.

- Autot ajavat väistämättä tuhatta ja sataa, mutkissakin käännytään niin että auto liukuu toisella sivulla. Lisäksi suurin osa ajaa ilman valoja, ja monesti on käynyt että luulen auton olevan paikoillaan, kun ympärillä on niin paljon muitakin samannäköisiä valottomia, ja melkein lähden ylittämään katua.

- On enemmän sääntö kuin poikkeus, että tytöt luulevat legginssejä (nykyään jopa sukkahousuja) housuiksi ja pukevat niiden kanssa paidan, joka juuri ja juuri peittää takapuolen, joissain tapauksissa ei edes sitä. Normaalistipukeutuvia sitten tuijotetaan pitkään ja hartaasti, tytöt ja pojat yhtälailla.

- Pukeutumisessa on toinenkin sääntö: kun on kylmä, ei saa olla lapasia/kaulahuivia/hattua/takkia. Ehkä he kestävät paremmin sitä alkutalven kylmää, mutta on minusta silti ihmeellistä liikkua t-paidassa ja sortseissa ja itselläni, joka kuitenkin tarkenen 20 pakkasasteessakin, on karvahattu ja villasukat.

- Ehdottoman tärkeää on myös, että karkit ovat pahoja sokerimössöpalikoita tai niitä on vähän. Kamalaahan se on mihin Suomessakin on karkkipussien koot menneet, mutta suomalaisena on tottunut siihen että hedelmäkarkkeja on edes jonkinlaisia. Nämä panostavat sipseihin: on pekoninrasvaa, rosmariinia, tikka masalaa, hanhenmaksaa, kohta varmasti maapähkinävoitakin.

- Leivinpaperiin jää kaikki kiinni eikä voitelukaan hirveästi auta.

- Mitä ei myydä säilykepurkeissa, sitä et tarvitse.

Olen kuitenkin viihtynyt, ajoittaisesta vahvastakin koti-ikävästä huolimatta. Nyt kun oma paikka alkaa hiljalleen löytyä, on täällä oikein mukava asua ja ehkä opinkin vielä sen hienostuneen jyräämisen taktiikan; en kaada ketään ojaan, mutta en myöskään tunne huonoa omaatuntoa panssaritankkeroinnistani.