Liekö pystyn tästäkään puhumaan koskaan liikaa, kun koko ajan uutisissa pusketaan asiaa syntyvyyden laskusta ja eläkeikäisten määrän noususta. Puhun tässä pääasiallisesti omasta ahdistuksestani. Sillä sitä tämä minussa nimenomaan saa aikaan: hapenkulku pysähtyy keuhkoissa ja sappi nousee karvaana kurkkuun.
"On ehdotettu monenlaisia talkoita. En ehdota Tinder-talkoita, en ihastumistalkoita enkä rakkaustalkoita. On kysymys ihmisten kaikkein henkilökohtaisimmista asioista, joista yhteiskunta ei onneksi tee päätöksiä."
Näin sanoi Pekka Haavisto Vihreiden puoluevaltuuskunnan kokouksessa, kiitos hänelle siitä. On yllättävää, miten moni kansalaisten kaikista henkilökohtaisimmista aiheista menee eduskunnankin puintiin lakeja uudistettaessa tai nousevat esiin vastustajien argumenteissa. Oma kauhuskenaarioni on, että ennen pitkää, syntyvyyden laskun noustessa jatkuvasti "ongelmaksi" ja kaikenlaisten pelottelujen pysyessä ajankohtaisina uutisaiheina, mennään Margaret Atwoodin Handmaid's Tale (suom. Orjattaresi) maailmaan.
Naurettavaa, eikö? Eihän sivistysvaltiossa koskaan voida mennä niin pitkälle, että naiset orjuutetaan seksinukeiksi, joiden ainoa tehtävä on olla miehille käskyläinen ja synnyttäjä. Ehkä ei, mutta tähän mennessä olemme varmasti kaikki huomanneet, että sivistysvaltiossakin maailmanjärjestys saattaa mennä joskus niin vinksalleen, että miljoonia menettää vapautensa ja henkensä kun vain yksi järkkymätön suunpieksäjä päättää kuka ansaitsee elää ja kuolla. Vaikka pysyttäisiin niin sanotusti länsimaisessa hyvinvointivaltiossa, en usko että oma ahdistukseni asiaan liittyen on muillekaan kovin vierasta. Samanmielisiä ihmisiä kuin minä varmasti löytyy, ja heitä pelottaa yhtä lailla mihin Suomessa saatetaan mennä, jos jossain vaiheessa enemmistö päättää että kansallissosialismi ja sinivalkoisuus eivät enää riitäkään, vaan valtion ylimpään virkaan on valittava Amerikan mallin mukaan oranssihipiäinen diktaattori, joka julistaa jokaisen naisen munasolut yhteiseksi omaisuudeksi.
Tällä hetkellä syntyvyysuutiset kuitenkin ovat vielä hallituissa rajoissa, Antti Rinteen syntyvyystalkoot-kommenteista huolimatta. Syntyvyyden laskua tarkastellaan järkevistä näkökulmista; esimerkiksi aika, taloudellinen tilanne ja ura ovat erinomaisia syitä lykätä lasten hankkimista tuonnemmaksi, varsinkin kun koko ajan enenevässä määrin tehdään muita kuin vakituisia kokopäivätöitä.
"Lasten hankkiminen ei ole ajankohtaista nykyisessä elämäntilanteessani, mutta väittäisin työelämän realiteettien suuressa mittakaavassa myös vaikuttavan ihmisten haluttomuuteen hankkia lapsia."
On mielenkiintoista miten pätkätöiden, sijaisuuksien ja määräaikaisuuksien määrä lisääntyy esimerkiksi siksi että kunnilla ei ole varaa palkata vakituisia työntekijöitä tai hallitus pyrkii uudistamaan irtisanomislakia, jonka turvin yritysten on helpompaa säästää palkkaamalla työvoimaa lyhyisiin pätkiin. Samaan aikaan muun elämän odotetaan kulkevan totuttuja raiteitaan: asuntolainoja otetaan ja lapsia hankitaan. On absurdia, että nekin päättäjät joilla omia lapsia on eivät tunnu muistavan kuinka kalliita ja aikaa vieviä lapset ovat. Vapaaehtoisesti lapsettomat ovat varmasti katsoneet asiaa kuten aikuisten kuuluu, järkevästi ja rauhallisesti:"Kun ei ole töitä, ei ole rahaa. Kun ei ole rahaa, ei voi ruokkia lasta."
Niin yksinkertaista se on.
Jokainen vapaaehtoisesti lapseton on minun silmissäni järkevä, aikuinen ihminen. He ymmärtävät, että lapsia ei hankita vain siksi että ne ovat söpöjä tai koska isot sedät ovat huolissaan maamme syntyvyyden laskusta. He tietävät, että lapsia hankitaan rakkaudesta, mutta vasta sitten kun on taloudellisesti ja ajallisesti mahdollista niitä hankkia. Kukaan ei hyödy siitä, että maailmaan syntyy lapsia joista ei voida huolehtia.
Sitten olen minä. Ja ne muut. Aikuiset, joille ajatuskin raskaudesta ja synnyttämisesti saa ihon kihelmöimään, joilla ajatukset menevät aina syntyvyydestä yhteiskunnallisella asteella keskusteltaessa dystooppiseen orjatar-maailmaan. Olen todella iloinen, että omat kauhukuvani ovat äärimmäisen absurdeja eivätkä luultavasti koskaan toteudu (ainakaan Suomessa), mutta silti on nykyaikanakin mahdollista törmätä ihmisiin, joiden ajattelumallissa näkyy jo tällaisen orjatar-näkökulman alkusiemen:"Sinähän olet nuori, terve nainen. Lapsia varmaan pian näköpiirissä? Eikö? Miksi ei? Onko sussa jotain vikaa? Etkö sä pidä lapsista? Kaikkihan niitä haluavat! Kuka susta vanhana huolehtii? Ei, kyllähän se on sun velvollisuutesi! Mutta nehän on niin ihaniakin ja sieviä ja..."
Synnytyspelosta kärsivien äitien määrä on kaksinkertaistunut viimeisen viiden vuoden aikana. Siis synnytyspelosta kärsivien, jo raskaana olevien tulevien äitien. En voi kuvitellakaan sitä pelon määrää, kun sisällä kasvaa jo uusi elämä, jota rakastaa ja jonka haluaa maailmaan enemmän kuin mitään muuta, mutta pelkää kuollakseen itse synnyttämistä, koska assosioi sen pelkästään kipuun. Kaikki kunnia, tuki ja rakkaus tällaisille naisille! Oma kehoni ja mieleni ei pääsisi yli tästä pelosta, enkä siksi lapsia hankikaan. Vapaaehtoisella lapsettomuudellani ei ole mitään tekemistä rahan, parisuhteen tai uran kanssa, vaan se perustuu nimenomaan raskauden ja synnyttämisen pelkoon, oli se miten suhteetonta ja epärealistista tahansa. Näen siitä painajaisia, valveilla sitä ajatellessani ihoni nousee kananlihalle ja käperryn kokoon kuin toukka. Pelkoni ei kuitenkaan ole mielestäni absurdia eikä siitä tarvitse päästä yli. Kukaan ei voi pakottaa minua hankkimaan lapsia, ei oman kehoni tai adoption kautta. Viime kädessä suurin este on nimenomaan raskaus- ja synnytyspelko, mutta tiedän etten myöskään olisi hyvä äiti. Ja tämän tiedostaminen tekee minusta mielestäni järkevän, aikuisen ihmisen.
"Olipa kerran Varjoton Papinrouva joka oli saanut nimensä ja kohtalonsa siitä kun ei halunnut synnyttää ollenkaan. Ja olipa kerran Sieluton Ämmä joka oli saanut nimensä ja kohtalonsa siitä kun hukutti kaikki 12 poikaansa nyytissä, kun ei halunnut synnyttää poikia, tyttöjä vain."
0 Kommentit