Päivänä muutamana olin taas kirjakaupassa. Siinä lastenkirjahyllyn lomassa Ronja, Ryövärintytärtä hypistellessäni takaa kassalta kuuluu toiselle asiakkaalle osoitettu kysymys:"Tuleeko tytölle vai pojalle? Pannaanko punaiseen vai vihreään lahjapaperiin?" En kuullut tai kuunnellut mitä asiakas siihen vastasi, olin jo raivoamassa mukana olleelle ystävälleni aiheesta.

Eikä tämä ollut ensimmäinen kerta.

Minulta on kysytty tismalleen sama kysymys samaisella kassalla, ja samasta aiheesta olen raivonnut kaverilleni aikaisemminkin. Äiti, jonka tyttölapselle tuolloin lahjaa ostin, huokaili niin ikään kun kerroin ostaneeni autopuuhakirjaa, ja myyjä kysyi "Tuleeko pojalle?" Ei muita vaihtoehtoja, kunhan tarkisti että varmasti menee oikean sukupuolen edustajalle.

Samaisessa kaupassa komeilee hyllyssä tämä:

(http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/ihmiset-kulttuuri/uusi-seurapeli-tarjoaa-harvinaisia-kokemuksia-ole-sovinisti-rasisti-tai-muuten-sopimaton-niin-voitat-1.171049)

Kun noita sanaselitysvaihtoehtoja takakannesta vilkaisin, pyöri siellä muun muassa tyyliin "sauma" ja "keula", siis stereotyyppisesti nais- ja miessanoja. Minä tiedän mikä sauma on koska pidän ompelusta. Minä tiedän paljon veneaiheista sanastoa, koska vanhempani ovat veneilleet suunnilleen syntymästäni saakka ja suvussani ollaan muutenkin merellistä porukkaa. Mikä venesanastosta tekee niin miehisen? Sekö, että suurin osa merimiehistä oli (ja on edelleenkin?) miehiä? Koska naiset eivät jaksa soutaa ja tulevat huonvointisiksi paateissa? Koska naiset tuovat huonoa onnea laivalle, jonka kannella seisovat?

Ymmärrykseni mukaan merimiehillä oli tapana neuloa pitkillä vahtivuoroilla aikaa tappaakseen. Eikä kukaan katsonut kieroon. Joo, ajat muuttuvat ja niin edelleen, mutta mieluummin minä palaisin takaisin aikaan, jolloin miehillä oli sekä oikeus tietää mikä sauma on että mitä keulalla tarkoitetaan. Toivottavasti sama oikeus oli ennen vanhaan (ja nykyään, idioottimaisista lautapeleistä huolimatta) myös naisilla.