Ruoka on siitä jännä asia, että siitä saa helposti aikaan paitsi mehevän keskustelun tai peräti väittelyn myös makoisan ilmiriidan. Nykymaailmassa ei tosin taida olla kovin montaa aihetta, josta ei joku saisi vedettyä hernettä nenään, mutta ruoka on varmaan niitä arkipäiväisimpiä ja parhaita: makuasioistahan saa aina kiistellä ja monelle ruokakin on edelleen nimenomaan makuasia. "Liha on hyvää, joten syön lihaa." Cogito ergo sum.
Tässä samaan aikaan kirjoitan HESY:lle arvostelua Mia Takulan kirjasta Elämäni vegaanina. 14 ihmistä huipulla. En ole vegaani - vielä - ja kasvissyöjänäkin syön edelleen kalaa, maitoa ja munia. Ja vaikka olisinkin vegaani, olisin silti holtiton tiettyjen ruokien kohdalla, en siksi etten tietäisi mitä eläinperäisten ruokien taustalla piilee tai etten välittäisi ilmastonmuutoksesta. Tarvitsen elämääni asioita muistuttamaan paikoista, joissa olen ollut onnellinen. Stroopwafelit muistuttavat Hollannista, Jelly Babiesit Skotlannista, ja jos fiilis on oikein paska ja suruun auttaa esimerkiksi yksi teen kera nautittu keksi, syön sen keksin. Sama migreenin kanssa. Jos minulla on fyysisiä kipuja ja oloni paranee huomattavasti esimerkiksi syömällä muutaman marmeladimakeisen, syön varmasti ne karkkini. Eläinkokeilla (yksi maailman raaimmista ja epäoikeudenmukaisimmista asioista) testattuja lääkkeitä en edes laske hairahduksiin mukaan, sillä kukaan täysijärkinen ihminen ei tule sanomaan, että fyysistä kipua tulisi vain kestää. Kun olen kivuton, valitsen sen eläinkokeettoman ja vegaanittoman vaihtoehdon.
Paasaaminen ei auta koskaan, ei puolin eikä toisin. Pidän saarnaavia vegaaneja aivan yhtä hupsuina kuin saarnaavia sekasyöjiä. Syököön kukin mitä haluaa. Naurettavaa ja tekopyhää on kuitenkin olla tiedostamatta valintojensa merkitystä. Vegaanius kun ei ole stereotyyppistä puunhalailua ja kettutyttöilyä, possujen pussailua ja salaatin pupellusta. Se saa olla sitäkin, mikä siinä parasta onkin. Vegaanius on omien valintojensa punnitsemista ja niistä muille aiheutuvien kustannusten tiedostamista. Vegaanius on paitsi eläintensuojelua myös luonnonsuojelua aivan kasvihuonepäästöistä huolehtimiseen asti. Vegaanius on helppoa ja huoletonta, varsinkin nykyään kun tavalliset K-kaupatkin pursuavat erilaisia juustoja ja maitoja (jotka ovat oikeasti aivan valtavan hyviä!), mutta se voi myös olla todella vaativaa ja stressaavaa. Missään nimessä kenenkään ei pidä tehdä elämästään vaikeaa siksi, ettei pysty joka kerta valitsemaan tietynlaista vaihtoehtoa. Maailma ei parane sillä, että kulkee hiilihanko takapuolessa ja päänsärky ohimoilla arkikiireen keskellä etsimässä kahvikupilliseensa vegaanista vaihtoehtoa. Maailma ei myöskään parane sillä, että sulkee silmänsä niin sanotusti toislajisiin eläimiin kohdistuvalta huonolta kohtelulta ja väkivaltaisilta murhilta kun vain haluaa syödä sen sisäfileensä tai ei edes halua kuunnella faktoja kasvihuonepäästöistä kun hampurilaisen välissä vain sattuu maistumaan paremmalta naudanliha- kuin seitanpihvi.
Itse lähden tänään ystävän kanssa ulos humputtelemaan eli nauttimaan Cafe Roosterin vegaanisesta seitanpihvihampurilaisesta, josta varmasti näen vielä yölläkin kauniita näkyjä.
0 Kommentit