On ollut niin pimeää, ettei ole voinut kuvata. Ainoa mitä on näyttää vajaasta viikostani Suomessa, on Miura uudessa asunnossaan. Siinä vasta kissa! Maastoutuu ilman armeijan pukuakin, tulee yöllä kainalokuoppaan nukkumaan ja kaikkein ensimmäiseksi pussaa tervehdykseksi, vaanii nurkassa häntä vispaten ja hyökkää kimppuun niin että on pakko parkaista. Ja niin pehmeä, oijjoijjoi!
Mutta olihan siellä etelässä ihmisiäkin, siitä mahtavimmasta päästä! Pohjoisessa on ollut vähän vähemmän, vanhemmatkin kadonneet hetkellisesti. Jos tästä jaksaisin nousta (noin tunnin torkkujen jälkeen), raahautua kauppaan ja kokata fantastinen brittiläinen kalapiirakka. Sitten tulisivat varmasti vanhemmatkin takaisin, söisivät ehkä leipomaani banaanikakkuakin.
0 Kommentit