Palasin Suomeen siis 21.12, 13 tuntia myöhemmin kuin oli tarkoitus. Lähdin liikkeelle edellisenä päivänä kello 12 päivällä, eli yhteensä matkustin noin 26 tuntia. Suuri osa tuostakin oli odottelua, kun Lontoo-Helsinki välinen konekin otti ja myöhästyi reippaasti, mutta Helsinki-Vantaalle päästyä tilanne oli kerta kaikkiaan kaoottinen. Koneemme laskeutui kolmen ja puoli neljän välillä aamuyöstä, ihmiset kävelivät heti tiskeille kyselemään tavaroidensa ynnä muun perään. "Me ollaan oltu 20 tuntia töissä, me lähdetään nyt kotiin", vastasivat lentokenttävirkailijat ja löivät luukut nenän edestä kiinni.
Lontoossa olin tavannut toisen oululaisen tytön, joka oli soittanut Finnairin asiakaspalveluun ja jolle heti luvattiin hotellimajoitus ja matkatkin tietysti maksettaisiin. Kun lopulta saimme kuulla rajavartijalta, ettei ketään saada kiinni eikä kukaan voi auttaa, oli kello jo lähemmäs neljää jolloin viimeinen bussi hotellille lähtisi. Tämäkin kuulutettiin noin viisi minuuttia ennen bussin lähtöä. Matka hotellille olisi vienyt puoli tuntia ja puoli kuusi avattiin Finnairin lippukassa. Ei ollut mitään järkeä lähteä, koska emme tienneet millä lennoilla pääsisimme kotiin. Odotimme siis puoli kuuteen ja kun ovet avattiin, syntyi tietenkin hirveä ryntäys ja vuoronumerokone meni heti rikki. Käsinkirjoitettuja vuoronumeroita alettiin jakaa ja jonotuksen keskellä meille selvisi kahdelta toiselta tapaamaltamme oululaiselta, että laukut olisikin voinut hakea hihnalta tullessa. Meille oli luvattu laukkujen kuljetus Ouluun asti, joten säikähdimme tietysti ja lähdimme etsimään laukkujamme.
Kaiken hortoilun ja kyselyn jälkeen pääsimme lopulta tuloaulaan, joka oli heti saavuttuamme mennyt kiinni, joten laukut odottivat meitä hihnalle, vierekkäin peräti. Jos emme olisi niitä hakeneet, tuskimpa olisimmme niitä aivan heti nähneet.
Kaikesta saapumisen ja kotiinpääsyn välillä en jaksa enää kertoilla. Lisättäköön vain, että jonottaessamme äiti soittaa ja sanoo vaihtavansa meidän lippumme puhelimitse. Äitini on kyllä supernainen, koska jonosta huolimatta hän saa kiinni asiakaspalvelijan ja saa vaihdettua lippumme 12:40 koneeseen. (Voin kuvitella miten puhelu menee:"Minä olen --- ja käytän palvelujanne vähintään kerran kahdessa viikossa, joskus useamminkin. Jos ette nyt vaihda tyttäreni ja hänen ystävänsä lippuja, menetätte minut ja samalla koko --- työntekijät asiakaspiiristänne ja kärsitte siinä kyllä todella suuret tappiot." Herttaista. Rakastan äitiäni.)
Meillä oli vielä monen tunnin odottelu ennen koneen lähtöä, jonka aikana torkuskelimme, mutta en puolen tunnin unien lisäksi nukkunut sinä yönä hetkeäkään. Kun pääsimme Ouluun, hyvä etten langennut polvilleni ja suudellut maata. Hihittelin vain itsekseni ja hieman isällekin, ja ajoimme kotiin.
Toinen episodi sattui nyt palatessani: kaikki sujui hyvin Lontooseen asti, jossa meille ilmoitettiin Glasgow'n lennon olleen peruttu. Meidät opastettiin välittömästi bussijonoon odottamaan määränpäähämme vievää bussia ja koska jono oli varmasti kymmeniä metrejä pitkä (aulan päästä päähän melkeinpä), meille alettiin jakaa vesipulloja ja voileipiä. Kuvitelkaa, vettä! Lisäksi kun olimme saaneet lipun bussiin (BA tietenkin korvasi) saimme myös 10 punnan ruokakupongin lentokentän Marks&Spenceriin. Kuvitelkaa, ruokakuponki! Omia ostoksiani en ehtinyt tekemään, kun lentokenttävirkailija jo kutsui Glasgowiin menijöitä. Hylkäsin korini ja jonottaessani bussiinpääsyä en voinut kuin hihitellä taas; kotona oli 30 asteen pakkanen ja täällä ihmiset olivat saada hypotermian -1 asteessa. Tämän takia bussin vessakin oli jäässä, ja jälleen tapasin oululaisen, jonka kanssa saatoin muilta salassa naureskella.
Bussimatka tosin kesti yhdeksän tuntia, mutta pääsimme sentään Glasgowiin ja lentokenttävirkailijankin löydettyämme saimme järjestettyä niin että laukkujemme saavuttua ne tuotaisiin kotiovelle. Toivon totisesti, että laukkuni on Lontoossa, sillä jos (ja mitä ilmeisemmin koska) Finnair on vastuussa tästäkin hukasta, sillä Helsinki-Vantaalla vaihtoajan sanottiin olleen liian lyhyt eikä laukkuja sen takia ehditty saamaan oikeaan koneeseen, en totisesti näe kitaraa ja kaikkia pakkaamiani ruisleipiä ihan heti.
Keskusteltuani uuden tuttavuuden kanssa Britannian tavasta hoivata kansalaisiaan, koulujärjestelmästä ynnä muusta, tulimme siihen lopputulokseen että jotain vikaa tässä maassa on. (Lisättäköön, että tuttavani oli saanut täällä jonkin bakteerin, joka oli aiheuttanut hänelle hirveän ihottuman ja johon paikalliset lääkärit olivat vain suositelleet penisilliiniä. Vaiva on kuulemma täällä sen verran yleinen. Hän lähti kotiin juuri ennen kuin Finnairin kaaos alkoi ja pääsi siis ilman myöhästelyjä Ouluun, mutta kiidätettiin heti OYSiin tiputukseen.) Olen kuitenkin todella mielissäni BA:n tavasta auttaa asiakkaitaan tällaisissa tilanteissa ja vieläpä korvata kaikki. Finnair voisi oppia heiltä jotain.
Nyt olen kuitenkin Glasgowssa, menemme illalla elokuviin ja ostamaan minulle alusvaatteita laukkua odotellessa. Tällainen on kyllä parasta mahdollista harjoitusta elämää varten; en minä muuten mitään opi kuin kantapään kautta. Sen verran hyvä tuuri on ollut elämässä, että ehkä nämä vastoinkäymiset vähän tasoittavat ja sitten onni jatkuu samanlaisena.
Aivan heti en ole ollut koti-ikäväinen, mutta rauhoitun silti katselemalla parhaimpia otoksia viime kesistä ja jään odottelemaan milloin palaan kotiin seuraavan kerran, ja palaanko kenties pysyvästi.
0 Kommentit